Sijoittajille

Toimitusjohtajan tervehdys

4.3.2025

Vuosi 2024 oli Fodelialle muutosten ja kasvun vuosi. Päivitimme strategiaamme ja tiivistimme konsernirakennetta, keskittyen näin entistä vahvemmin ydintoimintoihimme. Tavoitteemme on olla elintarvikealan kiinnostavin uudistaja. Se tarkoittaa meille paitsi jatkuvaa tuotekehitystä ja laadukkaita, kotimaisia ja vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita, myös ruokahuollon tekemisen tavan uudistamista.

Strategiauudistuksen myötä luovuimme liiketoiminnoista, jotka eivät enää tukeneet uudistuvaa suuntaamme. Perniön Lihan, Helsingin Makkaratehtaan ja Pita Factoryn myynti, sekä Marjavasun sulautuminen Feeliaan, loivat pohjan entistä vahvemmalle ja selkeämmälle konsernirakenteelle. Näiden muutosten ansiosta voimme kohdentaa tekemisemme ydinliiketoimintoihimme – Feelian foodservice-palveluihin ja Oikian kuluttajaliiketoimintaan.

Kasvun kannalta vuosi 2024 oli onnistunut. Konsernin liikevaihto kasvoi lähes 10 %, ja vertailukelpoinen, konsernissa jatkavien liiketoimintojen liikevaihto peräti 19 %. Erityisesti Feelia saavutti vahvaa kasvua ja laajeni mm. sairaalasektorille solmimalla merkittävän sopimuksen HUS:n kanssa. Oikian liiketoiminnan kannattavuus parani merkittävästi tekemisen tehostamisen myötä. Näiden toimenpiteiden ansiosta Fodelia on taloudellisesti vahvempi kuin koskaan.

Elintarvikeala kohtasi vuoden aikana useita haasteita, kuten raaka-ainehintojen nousua ja kuluttajakäyttäytymisen muutoksia. Näihin haasteisiin vastasimme panostamalla mm. tuotannon tehokkuuden kehittämiseen ja asiakkaidemme tarpeiden entistä parempaan ymmärtämiseen. Feelia toi markkinoille ensimmäisenä suomalaisena ruokapalvelutoimijana uudet ravitsemussuositukset huomioivan ruokakonseptin sekä täysin uuden lämpötilavapaan ruokaperheen, joka tukee varautumista erilaisiin poikkeustilanteisiin. Oikian tehtaiden saama ISO14001-ympäristösertifikaatti kertoo vastuullisuustyömme konkreettisista edistysaskelista.

Vastuullisuus on kaiken tekemisemme ytimessä. Vuonna 2024 valmistelimme siirtymistä CSRD:n mukaiseen kestävyysraportointiin ja päivitimme konsernin vastuullisuusohjelman. Olemme sitoutuneet vähentämään ruokahävikkiä, suosimaan lähiraaka-aineita ja kehittämään entistä kestävämpiä pakkauksia. Lisäksi panostimme henkilöstömme hyvinvointiin toteuttamalla konsernin laajuisen työhyvinvointikyselyn ja ottamalla käyttöön uuden HR-järjestelmän.

Tämä vuosi on ollut merkittävä askel eteenpäin. Haluan kiittää asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja ennen kaikkea Fodelian sitoutunutta henkilöstöä, jonka ansiosta olemme onnistuneet luomaan kestävää kasvua ja vahvistamaan asemaamme elintarvikealan uudistajana.

Tulemme jatkamaan työtä, joka varmistaa pitkän aikavälin kannattavan, vastuullisen kehittymisen. Meillä on selkeä suunta, vahva pohja ja oikeat ihmiset viemässä Fodeliaa kohti entistä vaikuttavampaa tulevaisuutta.

Riikka Wulff
Toimitusjohtaja
Fodelia Oyj